Kevätretkellä Stora Svartössä

with 10 kommenttia

Tiedättekö ne kirkkaat kauniit kevätpäivät, kun leuto tuuli väreilee meren pinnalla ja puiden silmut alkavat avautumaan murretuista värisävyistä kohti herkkää vihreää. No näitä ei ole paljoa ollut tarjolla tänä keväänä, vaan räntää ja muita veden olomuotoja on tullut taivaan täydeltä ainakin pääkaupunkiseudulla melkein viikottain. Takkaa on saanut poltella kosteuden poistamiseksi kotona eikä Kipparin asentamaa Safirea oltu vielä päästy edes testaamaan meriolosuhteissa.

Säätiedotusta seurattiin merikuumeisesti arkisin aina loppuviikkoa kohden ja vihdoin huhtikuun 25. tarjosi mahdollisuuden kevään toiselle veneilylle. Tavarat pakattiin aamutuimaan pikaisesti kasaan ja Kippari laittoi eväät kylmälaukkuun, joka nyt muistettiin ottaa heti kotoa jo mukaan ;) Suomenojalle saavuttuamme satamassa olikin jo sutinaa; veneitä kunnostettiin, ulkoilijoita näkyi paljon ja veneitä oli aisapaikoillaan enemmän kuin edellisellä kerralla.

 

Laiturilla odottelua

 

Aavan keula suunnattiin aluksi kohti Svinön Skata Marinin veneasemaa, jossa Pikku merimies meinasi saada hepulin, kun ei päässyt laiturille tankkausavuksi. Tilanne hoitu keskustelunavauksella siitä mitä seuraavassa satamassa odottikaan – ne ankkurinamut. Matka jatkui kohti lounasta pienessä tuulenvireessä, auringon paisteessa lämmitellessä (kuomu oli osittain päällä) ja merilintuja katsellen.

Saavuimme Kirkkonummen Lähteelän lähellä sijaitsevaan Stora Svartöseen hyvissä ajoin ennen puoltapäivää eikä muita veneitä näkynyt saaren laiturissa. Lintuja oli todella paljon saaren ”laguunissa”; lokkeja, joutsenia, haahkoja, telkkiä, valkoposkihanhia ja muita, joita emme tunnistaneet/ nähneet tarkemmin.

Stora Svartö kuuluu Helsingin kaupungin virkistysalueisiin. Luonnonkauniin saaren korkeimmat kallionhuiput kohoavat yli 20 metriä merenpinnasta, ja sieltä avautuvat komeat maisemat Porkkalan saaristoon.

Saaren pohjoisrannalla on rantakallioita myötäilevä laituri. Lisäksi kallioissa on useita kiinnityslenkkejä. Laiturille pääsee kahta eri reittiä, ja vaikka kartassa ei merimerkkejä näykään, johtaa perille kardinaaliviitoitus. Laiturin edessä on matalikko.

Stora Svartön palveluihin kuuluu kuivakäymälä, muutama keittokatos ja grillipaikka. Muuten saari on kokonaan luonnontilassa.” (Vene 8/11. http://venelehti.fi/satamat/lantinen-suomenlahti/porkkala/399-stora-svarto)

 

Kapea sisääntuloväylä

Näkymä grilliltä

 

Nykyään vanhan kalliota myötäilevän laiturin eteen on rakennettu uusi suora laituri poijuineen. Saaren poukamassa on myös paljon kiinnityslenkkejä. Me suuntasimme laituriin. Olisimme hyvin voineet mennä kylkikiinnitykseenkin, mutta ajattelimme muitakin mahdollisesti saarelle rantautuvia – joita ei kuitenkaan tullut vielä iltapäivään mennessä.

Tuuli painoi melko napakasti lounaasta ja vaikeutti rantautumista siinä määrin, että saimme sählättyä ankkuriliinan kanssa pariinkin otteeseen ennen poijuun asettumista – taas olisi ollut rantautumisviihdykettä tarjolla muillekin.

 

Aava Stora Svartön laiturissa

Stora Svartön laituri - jatkopala

Opaskartta

 

Lopulta Aava saatiin laituriin ja ankkurinamut sekä -maljat otettiin ilolla vastaan tonnikalaleipien kera. Tuulikin alkoi tyyntymään ja paikka vaikutti taivaalliselta. Pikku merimiehellä oli jo kova kiire päästä tutkimaan saarta, joten lähdimme kamerat kaulassa saarikierrokselle.

Stora Svartön rannoilla on upeita aaltojen muovaamia kallioita eri värisine pintoineen ja uurteineen. Maastossa on myös paljon puolukan- ja mustikanvarpuja. Pikku merimies oli aivan haltioissa kallioilla juoksemisesta ja keräili kiviä omaan ”aarrelippaaseensa”.

 

Taivas maan päällä

Vedenneidon tyylinäyte :-D

Tässä kuva Vedenneidon "tyylinäytteen" jälkeen :)

Pikku merimiehen aarteet

Kiva terassi istuskella

Yksi saaren grillipaikoista

 

Saaren suurin grillikatos (kaksi grilliä) löytyy keskiosasta ja toinen katos länsilaiturin puolelta, mutta kallion laella oleva avogrilli valikoitui meidän lounaspaikaksi upeiden näkymien vuoksi. Kippari lähti laittamaan tulia grilliin, Vedenneidon ja Pikku merimiehen jäädessä nauttimaan eteläpuolen kallioiden lämmöstä ja mereltä kantautuvista äänistä. Paikka oli huikean kaunis; sileitä kallioita, auringossa kimmeltävää merta ja kaukaa kuului erilaisia merilintujen ääniä; kirskuntaa, ”haukuntaa”, rääkymistä… Pikku merimieskin totesi huokaisten ”äiti, ihanaa olla täällä kallioilla”. Yhdessä tutkimme kallion muodostelmia, kivien raoissa kasvavia kasveja ja erilaisia värisävyjä, joita luonto oli taiteillut kallioille.

 

Pikku merimies nauttii kallion lämmöstä

Pikku merimies tutkii

 

Lounas nautittiin tyyntyneessä säässä, mittarin näyttäessä auringossa +19 astetta. Olimme kotoa ottaneet mukaan katuliituja, joilla Pikku merimies piirteli kallioille. Aika tuntui jotenkin pysähtyneen, vihdoin tuntui keväältä.

 

Pikku taiteilija ja isompi valokuvaaja

Itamerkki hieman vaarassa paikassaKevään kirkas meri

Kevät koittaa saaristoon

Lämmintä!

Kumiorava

Pieni haaveilija

Pitäisiköhän tuohon väylämerkkiin luottaa :)

Kirkasta vettä

Sisääntuloväylä idästä

Poijutettu Aava

 

Pikku merimiehen päiväunien aika alkoi selvästi lähestymään ja hän tomerana ilmoittikin, että haluaa mennä keulapunkkaan nukkumaan. Kippari lähti unikaveriksi, mutta uni ei sitten tullutkaan… vaan Aavan kyytiin hyppäsikin ikävä miehistön jäsen, uhma(ikä). Totesimme, että jos lähdetäänkin liikkeelle pikku kiukkupussi saattaisi nukahtaa, kuten viime kesänä useimmiten teki veneen liikkuessa. – Näin ei käynyt, vielä, vaan haalarin ja pelastusliivien pukeminen sai ”elämää suuremman kriisin” aikaiseksi ja pikkumiehen huuto kuului varmasti Tallinnaan asti… Onneksi olimme saaressa kolmistaan ja lopulta tilanne saatiin jotenkin haltuun. Aavan köydet irroitettiin ja Pikku merimies nukahti heti. – Sillä lailla.

Teimme pienen ajelun Rönsskärin majakan lähettyville, mutta taivaanrannassa näkyvät tummat pilvet käänsivät Aavan kelun kohti kotisatamaa. Kotimatkalla oli lämppärikin päällä ja tuli todettua, ettei kannata pitää sitä termostaatin varassa matkaa tehdessä vaan kääntää suoraan puhallus päälle. Kivasti kuitenkin oli lämmintä kuomu päällä matkatessa.

Ihanasta päivästä saaressa tuli lopulta hieman erilainen ja olo oli kotiin päästyämme sekä Kipparilla että Vedenneidolla tämän kuvassa näkyvän puun kaltainen, loppuun kulutettu.

 

Meri ottaa osansa

 

Perheveneilystä vielä…

Rantojen mies kirjoitti blogissaan siitä miten ”perheveneilyä käsittelevissä blogeissa ei useinkaan kerrota lapsiperheen venearjesta; käytännön asioista ja miksei myös haasteista. Touhusta saa muutenkin melko ruusuisen kuvan”. Ehkä tähän on syynä se, että perheelliset kyllä ymmärtävät, että pienissä tiloissa oleminen lasten kanssa (erityisesti uhmaikäisten) ei voi olla pelkästää ruusuista, joten realistisia kuvia ei turhaan maalailla blogikirjoituksiinkaan. Hyviä vinkkejä veneileville perheille muuten löytyy juuri Rantojen miehen Perheveneilyn alkeet -postauksesta. Perheveneilystä on paljon asiaa ja hyviä vinkkejä myös Venekesä -kirjassa, jossa Margareta Diedrichs kirjoittaakin siitä, että veneily lapsen neljään ikävuoteen asti on ”melko haasteellista”, tämän jälkeen kuulemma helpottaa… Sitä odotellessa ;)

Jokainen lapsi ja perhe on kuitenkin erilainen (ja muita itsestäänselvyyksiä päälle), joten kantapään kautta on monet opit perheveneilyssäkin käytävä.

10 Responses

  1. Leena Niukkanen
    | Vastaa

    Kiva lukea hienosti kirjoitettua blogia ja nähdä upeita kuvia.

    Itse olen innostunut tekemään kuvakirjoja matkoistamme ja nettisivuistamme on ollut paljon apua. – faktathan tuppaavat unohtumaan aika pian. Teillekin bloginne tuo varmasti vielä paljon iloa ja ihania muistoja.

    • Vedenneito
      | Vastaa

      Erityiskiitos Leena tuosta ”hienosti kirjoitettua”, kun kuitenkin alan ammattilainen olet <3

      Lähinnä tätä blogia aloimmekin aluksi pitämään omaksi iloksi ja ns. lokikirjaksi myös läheisille nähtäväksi. Sitten huomasimme, että veneilyblogeja (erityisesti moottoriveneilystä) onkin melko vähän ja ajattelimme tästä olevan iloa muillekin asiasta sekä Suomenlahden saariston luonnosta kiinnostuneille. Jatkossa saattaa tulla myös enemmän vinkkejä valokuvaamiseenkin liittyen. :)

  2. Katinka
    | Vastaa

    Upeita kuvia ja tunnelmia, myös rehellistä sellaista, arvostan! Se on juuri näin, että varsinkin blogimaailmassa mennään välillä ihan liikaa ruusunpunaiset lasti silmillä. Lapsillä on omat juttunsa, on kiukkunsa ja osaavat olla sitten puolestaa ihania herranterttuja =). Vaan he kasvavat ja jossain vaiheessa helpottaa, tai tulee ainakon toisen laiset haasteet eteen. Ihanaa vapun aikaa teille kaikille =D!

    • Vedenneito
      | Vastaa

      Sanopa muuta Katinka :) Vanha totuus taitaa olla, että ”Pieni lapsi, pienet murheet. Iso lapsi, isot murheet.” Uhmaikä – murrosikä – kriisi-iät… Näitähän riittää. :D

      Hyvää vappua teidän perheelle myös! :)

  3. Maarit
    | Vastaa

    Meidän perhe on veneillyt vuodesta 2006 lähtien, jolloin isommat lapset olivat 3 ja 4,5 vuotiaita. Hyvin on sujunut, ovat nätisti aina istuneet paikoillaan kun on rantauduttu ja muissakin tilanteissa. Täytyy järjestää jotain mielenkiintoista tekemistä, kyniä, saksia, liimaa, askarteluja, legoja ym. ym. – meillä on aina ollut iso kuorma mukana (toki venekin oli siihen aikaa iso, eli troolari). Vuonna 2009 syntyi kolmas lapsemme ja hän oli mukana heti 10 päivän ikäisenä (syntyi 15.7.) ja siitä saakka kaikki kesät. Minusta 1 – 2 vuotias lapsi on kaikkein rasittavin – ei mitään järkeä päässä, mutta pakko päästä joka paikkaan. Meillä tämä kolmas lapsi istui ohjaamossa omassa tuolissaan vöissä (sellainen tuoliin kiinnitettävä matkasyöttötuoli), jotta tilanne pysyi hallinnassa ajon ym. tilanteiden aikana. Kädessä sitten oli jotain mielenkiintoisia härpäkkeitä, joita ihmetteli. Viime kausi 2014 oli meillä ensimmäinen (meille uuden) purjeveneen kanssa. No nyt sitten on mukana 12 ja 13 vuotiaat teinit – ja voin kertoa että se asettaa taas pientä haastetta. Täytyy varautua erilaisiin valitusvirsiin ”tylsyydestä” ja on kestettävä se, että tyyppi makaa pimeässä hytissä koko päivän iPhone kädessään :) Viikonloppumatkoille joutuu pakottamaan, koska teini haluaisi tavata kavereitaan/pelata jalkapalloa/osallistua turnaukseen/maata kotona sohvalla ym. ym. tekemistä riittää – ja äiti&isä haluaa veneelle aina kun se on mahdollista.
    Kaikesta huolimatta ja ehkä juuri sen vuoksi, kaikki ajat veneellä ovat olleet meidän perheelle parasta mahdollista aikaa, yhteistä tekemistä, paljon yhteisiä hauskoja muistoja, yhteenkuuluvuuden tunnetta jne. Niin paljon sellaista, joita ei ikinä mistään olisi saatu!
    Terveisin Maarit, s/y Solsidan
    http://www.sy-solsidan.blogspot.fi/

    • Vedenneito
      | Vastaa

      Kiitos Maarit hyvästä kommentistasi :) Näinhän se tosiaan on, että joka iässä on omat haasteensa ja vaiheensa. Uskon itsekin siihen, että yhteinen tekeminen perheen kesken on kuitenkin antoisaa kaikille ja antaa upeita lapsuusmuistoja, joita varmasti aikuisena vielä lämmöllä voivat lapsetkin muistella.

  4. A-P
    | Vastaa

    Maaritin kuvaus teinien vene-elämästä osui ja upposi. Eniten ihmettelen teinien ehtymätöntä kykyä makoilla kannen alla kelissä kun kelissä. Siis myös kovemmassakin kelissä – silloin kun ruorissakin uhkaa huono olo päästä voitolle.

    • Vedenneito
      | Vastaa

      Sanopa muuta A-P :D Työn merkeissä tulee teinien ”sielunelämää” myös tarkkailtua, niin juurikin se olemisen sietämätön keveys sekä ihastuttaa että raivostuttaa. ;)

  5. Merenneito
    | Vastaa

    Ah, kauden ensimmäiset rantautumiset hankalammassa tuulessa on siis koettu – kyllä se siitä taas. On tuo kyllä kaunis paikka ja kiva että pikkuinenkin löysi mukavaa puuhaa siellä. Kivien ihastelusta tai keräilystä eivät kaikki kasva koskaan ulos… Koitan nykyään pitäytyä niiden kuvaamisessa, jotta Saaristomereltä ei alkaisi katoamaan pikkuhiljaa saaria ;)

    • Vedenneito
      | Vastaa

      Napakka sivutuuli on tosiaan aina niin ”virkistävää” rantautumisissa, etenkin kun Aavamme ei ole sitä raskainta kalustoa, niin tuulen kanssa saa toisinaan temppuilla ihan hikeen asti :D Luonnon ihmettelystä ja ihailusta kyllä kannattaakin pitää kiinni oli ikä mikä tahansa ;) Itsellä on haaveena kerätä kivi jokaiselta saarelta, jossa tänä kautena käymme ja tehdä kerätyistä kivistä jonkinlainen teos. Pikku merimies tosin nakkasi nuo omat aarteensa takaisin luontoon, joten ”joudumme” käymään uudestaan Stora Svartössä. :)

Leave a Reply