Meriloma Saaristomerellä ja Ahvenanmaalla – 2016

Meriloma Saaristomerellä ja Ahvenanmaalla – 2016

with 4 kommenttia

Veneilyyn liittyy monilla haaveita ja suunnitelmia tulevien kausien kohteista. Meidän unelmana on jo vuosien ajan ollut päästä veneilemään pidemmäksi aikaa niin Saaristomerelle kuin etenkin Ahvenanmaan kiehtovaan saaristoon. Uuden, isomman veneemme myötä tämä haave konkretisoitui kesällä 2016 ja pidemmän meriloman suunnitelmia tehtiin aktiivisesti jo kevättalvesta alkaen.

Monena kesänä on etenkin heinäkuulle sattunut kovia tuulia, jopa myrsky sellaisia. Silti tänäkin vuonna heinäkuu oli ainoa potentiaalinen aika, jolloin koko perheen yhteinen matka saatettiin toteuttaa – tuulista huolimatta. Onneksi meillä oli lähdön suhteen mahdollista valita säiden puolesta parhain päivä, jotta pääsisimme jo ensimmäisenä päivänä mahdollisimman pitkälle, mieluusti Hankoniemen toiselle puolelle. Miksi niin nopeasti Hangon ohi? Vastaus on: puhtaasti vaihtelun vuoksi, koska olemme seilanneet ihan tarpeeksi Espoo – Hanko väliä ja nyt horisonttiunelmissamme siinsivät kaukaisemmat vedet ja saaret.

Meriloman pituutta emme tarkasti määritelleet, vaikka reittisuunnitelman olimmekin tehneet, myös plan B:llä ja C:lläkin varustettuna. Ajattelimme, että antaa tuulten kuljettaa ja aaltojen viedä joko eteläistä tai pohjoista kautta Ahvenanmaalle, aikaa kuitenkin olimme varanneet neljä viikkoa tähän.

Suunnitteluvaiheessa päätimme, että tietyt kohteet haluaisimme nähdä: Örö, Aspö, Kökar, Rödhamn ja Kastelholm. Vedenneidon haaveissa olivat myös Utö ja Jurmo, tuulten niin suodessa. Näistä kaikista em. kohteista olimme lukeneet niin blogeista kuin lehtiartikkeleistakin kiehtovia juttuja ja katselleet houkuttelevia kuvia – toivoimme löytävämme sitä saaristotunnelmaa, jonka takia ylipäätään ensimmäisen Yamarin -venemme vuonna 2009 hankimmekin.

 

Tuulet olivat suotuisat menomatkalla ja pääsimmekin yhden pysähdyksen taktiikalla tuon ensimmäisen päivän aikana Espoosta Örön linnakesaarelle – aikamoinen legi merikartalla, mutta Aava II:lta se kesti alle neljä tuntia. Öröseen pääsy hieman jännitti, koska kyseessä oli jo iltapäivä ja suosittu satama varmasti täysi. Soitimme, Rosalassa tankatessamme, vielä satamavahdille ja hän sanoi siellä oleva kaksi paikkaa jäljellä, joista toiseen mahtuisimme ja onneksi mahduimmekin.

Lopulta kesäinen reittimme vaihteli tuulten ja omien kiinnostuksen kohteidemme mukaan seuraavasti: Espoo – Rosala (tankkaus) – Örö – Nauvo – Houtskär/ Näsby – Kökar/ Sandvik – Föglö/ Degerby (tankkaus) – Rödhamn – Maarianhamina/ Itäsatama – Kastelholm – Lappo – Nauvo – Aspö – Vänö – Högsåra – Taalintehdas (tankkaus) – Hanko – Espoo.

Tavoitteet ja unelmat konkretisoituivat niin maalla kuin merelläkin. Pääsimme veneilemään huikean kauniissa kesäaamuissa pläkällä merellä, toisinaan tyrskyt kasteivat kasvoja ja Pikku merimiehen riemunkiljahdukset kovasta vahdista lämmittivät sydäntä. Näimme niin kirkasta Itämerta, kuin kristallia Örössä ja toisaalta sameaa, paksua sinilevää Porkkalanselällä. Maistelimme mitä moninaisimpia saariston makuja ja sitä kuuluisaa Ahvenanmaan pannukakkua. Tutkimme saariston herkkää, karua luontoa ja ihastelimme meressä uivia meduusoja Kökarissa. Kesäillassa kuunneltiin Aspön pelimannien soittoa ja katseltiin kun aurinko laski horisonttiin.

Merellä ja saarilla vietimme lopulta kolme viikkoa neljän sijaan: Ai miksi, koska: uhmaikä (pienissä tiloissa), veneen patjat, tarjolle osunut kesämökkiviikko ja silkka väsymys.

Kipparin kanssa olemme talven mittaan pohtineet minkälaisen koosteen tekisimme näistä kolmesta viikosta. Näimme ja koimme niin paljon, että sen aukikirjoittaminen tuntuu liian suurelta urakalta.

Päädyimme siihen, että blogimme lukijat varmasti hyötyisivät parhaiten ns. teemapaketeista, joissa yhdessä tuodaan esille reittimme varrella olevat lapsiperheille soveltuvat kohteet ja toisessa artikkelissa toisimme esille saariston helmet eli ne meidän mielestä kauneimmat ja kiehtovimmat kohteet. Näistä ainakin on hyvä aloittaa, mutta katsotaan jos kevään valon myötä myös muuta vielä innostumme kirjoittelemaan lisää.

Myös viime kauden muut lyhyemmät meriretket mm. tunnelmallinen & nauruntäyteinen juhannus, jonka vietimme Haaveena hyvä kuva -blogin Katinkan ja Lady Gracen blogikirjan Elli-Jasmiinin perheiden kanssa Gölisnäsissä sekä useat meriretket Suomenlinnaan, ”selkäpiissä tuntunut” syysretki Vallisaareen ja näiden kuvat odottelevat tuossa esille tulemistaan.

Kausi 2016 oli kyllä monellakin tapaa upea ja koimme paljon niin merellä kuin saarillakin. Lokikirjammekin tuli syksyllä täyteen, joten kevään hankintalistalle tulee uusi sellainen ja ehdottomasti myös vasta julkaistu Risto ja Mika Ihamuotilan Saariston kasvit Suomen luonnossa -kirja, koska saarilla liikkuessa niin eläinten kuin kasvienkin bongailu on koko perheen rakas, yhteinen harrastus.

 

 

Lukijoillemme vielä nöyrä anteeksipyyntö siitä, ettemme ole olleet kovin aktiivisia blogin kirjoittamisessa tänä talvena. Työrintamalla on ollut erittäin kiireistä meillä molemmilla ja vasta nyt alkaa pahin helpottamaan, ainakin Vedenneidolla. Toivottavasti silti saatte vielä iloa ja vinkkejä tulevista postauksistamme.

4 Responses

  1. Ansku
    | Vastaa

    Voi että, miten kauniita kuvia ja tunnelmia täältä löytyikään! Jään innolla odottamaan tulevia tarinoita upeasta viime kaudestanne. Tällainen mateleva merenkulkija ei meinaa aina ihan käsittääkään miten vauhdikkaasti maisemat teillä oikein vaihtuvatkaan =D
    Näin keväällä, uuden kauden kynnyksellä on erityisen kiva saada vinkkejä uusista kohteista ja uskon ilon sekä odotuksen tunteen vain vahvistuvan postauksienne ansiosta :)
    Aurinkoa askeliinne!

    • Vedenneito
      | Vastaa

      Kiitos Ansku <3 Meillä tosiaan matka taittuu hyvällä kelillä vauhdikkaasti, joten lyhyessäkin ajassa näkee paljon, mutta toisinaan on kiva putputella ja ihailla rauhassa maisemia.
      Keväällä tulee kyllä keskivertoa enemmän tutkittua veneilyblogien antia, jos vaikka uusia kivoja kohteita löytyisi tulevalle kaudelle. Tuossa juuri eilen laitoinkin uuden postauksen Saaristomeren kohteista, jotka koimme lapsiperheille soveltuviksi. - Mukavaa kevään ja uuden kauden odotusta teille myös! :)

  2. Reino Komi
    | Vastaa

    Kiitti, hyvää, mielenkiintoista tekstiä. Mä joudun vaihtamaan saaripaikat, rupee noi lapsen lapset kasvaa. Sulta saa hyvät vinkit

    • Vedenneito
      | Vastaa

      Mukava kuulla, että näistä tarinoista ja turinoistamme on apua. :) Näimmekin reissulla paljon lapsia myös isovanhempiensa kanssa veneilemässä.

Leave a Reply